KANSALAISENA

Suomen kansalaisuuden voi saada syntymässä, ilmoituksesta tai hakemalla. Jos haet kansalaisuutta, siitä päättää  Maahanmuuttovirasto.

Kansalaisuus antaa oikeuksia ja velvollisuuksia. Suomen kansalaisen tulee esimerkiksi puolustaa maata ja noudattaa Suomen lakia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Oikeuksiin kuuluu esimerkiksi sananvapaus, äänioikeus ja oikeus asua valitsemallaan paikkakunnalla.

Suomessa lasten ja nuorten oikeuksia ja etuja valvoo lapsiasiavaltuutettu, jonka tehtävänä on huolehtia, että lasten ja nuorten hyvinvointi ja oikeudet toteutuvat, sekä toimia välittäjänä lasten ja päättäjien välillä. Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n lasten oikeuksien periaatteita, joihin kuuluvat esimerkiksi oikeus lapsuuteen 18 ikävuoteen saakka ilman pelkoa väkivallasta tai riistosta, sekä oikeus käydä koulua ja saada terveydenhoitoa.

Nuoret kasvavat täysivaltaisiksi kansalaisiksi ja saavat ikävuosien karttuessa lisää oikeuksia. Ikärajat on asetettu pääasiassa suojelemaan nuoria ja ne liittyvät elämän moniin osa-alueisiin aina tupakkatuotteiden ostosta elokuvien katseluun, tietokonepeleistä seksin harrastamiseen ja mopoilusta risteilyllä käymiseen.

Ikä tuo mukanaan myös oikeuden äänestää. Se on yksi hyvä mahdollisuus vaikuttaa asioihin, ja keinoja on muitakin. Joskus voi tuntua, ettei asioihin voi vaikuttaa mitenkään. Silti teemme päivittäin monia valintoja, joilla on vaikutusta. Pienetkin arjen valinnat ovat merkityksellisiä – jopa se, mistä ostamme bensaa tai se, minkä merkkistä suklaata syömme. Itselleen tärkeitä asioita voi ajaa erilaisin keinoin. Yksittäisen kansalaisen on jopa mahdollista kansalaisaloitteen avulla saada eduskunta käsittelemään haluamaansa lakialoitetta, mikäli vain onnistuu keräämään sen taakse tarpeeksi ihmisiä.

Suomalainen on paitsi Suomen, myös Euroopan Unionin kansalainen. Sen merkkinä on punakantinen passi, jollainen on jokaisella passin omistavalla EU:n kansalaisella. EU-jäsenyyden myötä meillä on mahdollista esimerkiksi opiskella, matkustella tai tehdä töitä toisessa EU-maassa joustavasti.

(lähde: nuortenelama.fi)

Kattavat kansalaisneuvonnan palvelut löytyvät Suomi.fi sivustolta ja perustietoa  ihmisoikeuksista löydät tästä!

Muita kansalaisuuteen liittyviä linkkejä:
www.lastensivut.fi
www.otakantaa.fi
www.suomi.fi

 

[instagram-feed]